Ystävyyden Majatalo

Danielin kirjoituksia

Johdanto

”Taas kerran olen uusittuja kotisivujamme varten käynyt läpi vanhoja kirjoituksiani arvioidakseni mitä niistä edelleen pidän jakelussa ja missä järjestyksessä.

Mitä vanhemmista teksteistä on kysymys, sitä ristiriitaisemmalla mielellä panen niitä jakeluun. Jotkut olenkin nyt pudottanut kokonaan pois. Niiden eetos ja retoriikka tuntuu minusta tänään vieraalta. Ehkä suurin muutos on siinä, että en enää ole ainakaan viiteentoista vuoteen kirjoittanut sille herätyskristilliselle alakulttuurille, jonka vaikutuspiirissä olin kasvanut ja johon yritin vimmatusti vaikuttaa vielä senkin jälkeen kun itse liikuin sen ulkorajoilla. Muistan sen yön, jolloin kirjoittaessani heräsin maailmaan, jonka horisontti oli siirtynyt näkökyvyn saavuttamattomiin. En enää tiennyt kenelle kirjoitin. Tuttu yleisö, jonka murteelle aina olin yrittänyt maailmaa selittää, ei enää asunutkaan korvieni välissä. Tuntui kuin olisin vapautunut vankileirien saaristosta – autiolle saarelle.

En tiennyt oliko kokemuksillani, ajatuksillani ja sanoillani enää mitään merkitystä kenellekään. Silti minun oli jatkettava. Olin kasvanut ihmiseksi, joka aina yrittää sanoittaa elämänsä ja maailmansa. Siihen minulle ei koskaan ole riittänyt vain päiväkirjaan kirjoittaminen. Olen myös havainnoija, muiden kokemusten kirjaaja, lukija pohtija ja tutkija. Kirjoittaminen on minun tapani pitää yllä jatkuvaa opiskelua, ajatella tarpeeksi hitaasti ja miettiä kyllin tarkasti.

Jotkut kokevat ensin ja löytävät muiden kautta sanoituksen tapahtuneelle. Minä olen monesti löytänyt sanat ensin ja ajautunut niiden sisältöön vasta toistettuani niitä tarpeeksi monella tavalla. Olen puhunut itseni moneen pussiin ja kirjoittanut itseni monesta suosta.

Kun taas kerran katson vanhoja kirjoituksiani, tunnen sekä ihailua että häpeää. Tuntuu hyvältä uudelleen kätellä monen vuoden takaisia lauseita ja tuntea, että niiden puristuksessa on vielä voimaa. Tuntuu nololta löytää rivejä, joiden väliin on jäänyt liian paljon sanoittamattomia juonteita. Hävettää katsoa niin nuorta oikeassa olijaa. Olen opettanut muita paljon ennen kuin minulla on ollut nöyryyttä olla tarpeeksi väärässä. Synnyin vahvojen vakaumusten maailmaan. Siitä on ollut pitkä matka heikon uskomisen ja melkein toivottoman toivomisen maisemiin. Niissä minä olen viime vuosina laahustanut. Sanat eivät ole pimeimpinäkään hetkinä menettäneet kokonaan merkitystään, mutta usko sanoittamisen tärkeyden olleen pitkän ajan ollut miinuksen puolella. Maailmaan on ahtautunut niin hirmuinen määrä sanoja että luotto itse kirjoittamieni sanojen merkitykseen elää jatkuvan luhistumisuhan alla.

Silti vielä kirjoitan, hitaammin kuin ennen ja harkitsemattomammin kuin joskus. Mitä löysemmällä sisäinen sensuuri on, sitä paremmalta tuntuu jatkaa työtä. Sitä tämä pohjimmiltaan kuitenkin on: Työtä. En ole koskaan oppinut sen kautta takomaan itselleni rahaa, Majatalolle kyllä, mutta en itselleni. Välillä harmittaa, kun ei ole varaa silmälasejaan päivittää. Samalla on vapauttavaa, kun ei tarvitse sanojaan panna myyntiin ja kiertää kirjakaupoissa niitä mainostamassa.

Alla olevat kirjat ja artikkelit eivät enää ole aikajärjestyksessä, vaan arviointini mukaisessa tärkeysjärjestyksessä. Se olikin vaikea tehdä. Päädyin siihen järjestykseen joka oli minulle tärkeä, koska en mitenkään voi tietää mitkä asiat ja aiheet ovat juuri nyt sinulle tärkeitä.”

-Daniel Nylund


Tärkeimmät kirjat

1. Uhriutumisen kulttuuri – valta ja vastuu DOC PDF
2. Nauru on vakava asia 656 KB 794 KB
3. Terapia ja Parantava Kohtaaminen 908 KB 883 KB
4. Kiitollisuus & vertailu, kilpailu ja kateus 184 KB 281 KB
5. Suvaitsevaisuus 288 KB 381 KB
6. Alussa oli häpeä 600 KB 674 KB
Kohtaamisen salaisuus Martin Buberin mukaan 216 KB 283 KB
Luopumisen kipeä armo 304 KB 266 KB
Muuttumisen kipeä armo 500 KB 593 KB
New Age ja kristillinen itsekritiikki 244 KB 301 KB
Pelko 236 KB 218 KB
Rehellinen rukous 256 KB 272 KB
Synnyttäminen ja Jumalan äidillisyys 252 KB 347 KB
Välittäminen 196 KB 212 KB

Tärkeimmät artikkelit

 

1. Girardin merkitys minulle 108 KB 168 KB
2. Sovinnon ABC 100 KB 156 KB
3. Kuinka monta poskea oikein pitää kääntää 104 KB 164 KB
4. Pyytämisen siedettävä vaikeus 84 KB 53 KB
5 Syntisten solidaarisuus 76 KB 152 KB
Hyvät Pahat ja Kuvat 100 KB 160 KB
Jeesuksen merkitys minuudelle 120 KB 140 KB
Joosef ja unelma täydellisestä kostosta 116 KB 182 KB
Minuus hengellisessä muutosprosessissa 100 KB 158 KB
Muistiinpanoja uhrien luvatusta maasta 172 KB 268 KB
Periaatteellinen johtajuus 84 KB 169 KB
Saatana asuu naapurissa 72 KB 95 KB
Yheisönsä riivaamat 92 KB 164 KB
Ying, Yang ja Jung 72 KB 188 KB
Uhritietoisuuden perversiot PDF

Teologisia ja Psykologisia välipaloja

Opetuslasten pimeä puoli 182 KB
Anteeksi pyytämisestä 28 KB 35 KB
Elämän ehkäisyvälineitä 16 KB 55 KB
Esikärsijät 28 KB 38 KB
Hänen nimensä oli nemo 40 KB 92 KB
Hiljaisen kuoleman kiusaus 32 KB 78 KB
Hyvyyden kipinä 28 KB 72 KB
Ihmiskoti 28 KB 29 KB
Jäähyväiset katkeruudelle 32 KB 78 KB
Julkisuuden kiusaus 32 KB 40 KB
Kaikki on suhteellista 28 KB 77 KB
Kelluntalaisuus 28 KB 63 KB
Kohtaamisia mielisairaalassa 40 KB 63 KB
Kyyn eleet 28 KB 32 KB
Leveydestä ja syvyydestä 28 KB 47 KB
Luottamus 32 KB 82 KB
Mahdoton sovinto 36 KB 41 KB
Miehistä ja naisista 32 KB 82 KB
Minulla on oikeus -huoneentaulu 24 KB 7 KB
Mitä kunnioittaminen on 44 KB 97 KB
Oma ääni 28 KB 27 KB
Onko luottoa 32 KB 80 KB
Paniikkihäiriö – oire terveydestä 36 KB 108 KB
Piinallisen pinnallinen muutos 28 KB 35 KB
Puhdistava viha 32 KB 77 KB
Rakkauteen sitoutuminen 28 KB 33 KB
Roolipelit 32 KB 79 KB
Saamaton 28 KB 6 KB
Sitoutumisesta 36 KB 119 KB
Sukujuurien siunaus ja taakka 28 KB 37 KB
Takaraivo 28 KB 6 KB
Tarinailtoja 28 KB 76 KB
Tarinoiden merkityksestä 36 KB 92 KB
Täytyy päättää 28 KB 6 KB
Tekemisen mielekkyydestä 32 KB 79 KB
Terapiavammaisuudesta 44 KB 180 KB
Torjuttu rakkaus 28 KB 37 KB
Tyhjän tilan yllätys 28 KB 69 KB
Unista 32 KB 74 KB
Vallasta 32 KB 38 KB
Vapauttava tunteminen 32 KB 51 KB
Vastuusta ja vastaamisesta 28 KB 35 KB
Vastuusta 36 KB 56 KB
Viattomuuden metsästys 44 KB 96 KB
Viesti menee melkein aina perille 28 KB 71 KB
Alaviite Mellon havahtumisesta 28 KB 82 KB
Epäileminen 28 KB 79 KB
Epävarmuudesta ja vaarasta 28 KB 72 KB
Etsiminen 28 KB 69 KB
Helvetti – käyttämätön jälkikirjoitus tuomassaarnaan 40 KB 87 KB
Homoseksuaalisuudesta 36 KB 91 KB
Jeesuksen uusperhe 44 KB 99 KB
Jeesus pultsarina 32 KB 11 KB
Joulusaarna 2001 32 KB 76 KB
Joulusaarna 2002 36 KB 39 KB
Joulusaarna 2005 44 KB 92 KB
Joulusaarna 2007 636 KB 161 KB
Joulusaarna 2008 36 KB 57 KB
Jumalan ääni 36 KB 86 KB
Keskinkertaisen arjen pyhittäminen 28 KB 78 KB
Kutsumus- tai velvollisuusammatti 52 KB 112 KB
Laumoistaan karanneiden orpojen seurakunta 28 KB 36 KB
Mikä ihmeen Hyvä uutinen 56 KB 114 KB
Minun ja Jumalan tahdosta 32 KB 78 KB
Nälkä ja Jano 48 KB 27 KB
Pääsisäiskirje 2007 44 KB 96 KB
Tietäminen 28 KB 34 KB
Tuomion ja Toivon välissä 52 KB 108 KB
Tylsyydestä ja osallisuudesta 32 KB 82 KB
Vaatiko Jumala uhria 32 KB 56 KB
Vapaudesta ja orjuudesta 28 KB 33 KB
Minulla on oikeus 28 KB 33 KB
Minulla on velvollisuus 28 KB 33 KB

Tapahtuma­kalenteriKurssit ja juhlat koko vuodelle


Lahjoita helposti MobilePayllä

Voit lahjoittaa myös tilisiirrolla, katso tästä.


Mestari Eckhart ja Eckhart Tolle
- Arjen hengellisyyttä etsimässä -Tutustu ja tilaa majatalon isännän uutuuskirja!