Hyvän tahdon osakkeet

Kun löysimme tämän paikan noin 21 vuotta sitten, tarvitsimme nopeasti rahaa paikan ostamiseen. Yleishyödyllisenä yhdistyksenä meillä ei ollut mitään pääomia ja lahjoitusten pyytäminen tuntui tylsältä. Siksi perustimme noin 22 v sitten Ystävyyden Majatalo Oy:n. Noin 600 osakasta ovat sijoituksillaan auttaneet meitä rahoittamaan kiinteistön hankintaa ja parannustöitä näiden vuosien ajan.

Ystävyyden Majatalo Oy:n yhtiökokous päätti 25.4.2011 korottaa yhtiön osakepääomaa 374.000 euroon. Nyt osakepääoma on lähempänä kiinteistön todellista arvoa. Nyt meillä on tarjolla 2200 osaketta hintaan 170 euroa/osake. Viime vuoden puolella saimme melkein kokonaan tehtyä suuren paloturvallisuusremontin. Pääsimme alkuun myös uusissa energiaratkaisuissa siirtymällä öljystä pellettilämmitykseen. Tänä vuonna jatkamme energiaremppoja ja parannamme pinemmän majoitusrakennuksen lämmöneristystä.

Osakkeen hinta oli aluksi 1000 mk ja on edelleen sama, eli 170 €. Osakeyhtiö on yleishyödyllinen ja voittoa tuottamaton. Mitään osinkoja osakkeista ei jaeta. Ei kukaan ole sijoittanut tähän kiinteistöön ansaitsemismielessä. Meistä kuitenkin tuntuu hyvältä että keksimme rahoitustavan, jonka on antanut tukijoillemme mahdollisuuden olla aidosti osaomistajia paikassa, josta on tullut niin monen varakoti.

Voit pitää sijoitustasi eettisenä hyvän tahdon sijoituksena. Osakkeiden reaaliarvo tietenkin kasvaa koko ajan. Toivottavasti näet meidän toimintamme mielekkäänä sijoituskohteena.

Osakkeen osto tapahtuu maksamalla osakkeiden määrää vastaavan summan (x  kertaa 170€) Ystävyyden Majatalo Oy:n tilille. IBAN tilimme FI50 5441 0320 0022 52 (BIC-tunnus OKOYFIHH, joka tarvitaan ulkomailta maksettaessa). Viestiksi osakkeiden ostajan nimi ja yhteystiedot. Lähetämme osakekirjat kuukauden sisällä.