Ystävyyden Majatalo – The Friendship Inn

Lähde mukaan hiljentymään ja viipymään hiljaisuudessa heräävässä luonnossa. Päivittäin mahdollisuus ohjattuun meditaatioon, kävelylenkkeihin, saunomiseen, uimiseen ja hyviin rauhallisiin ruokahetkiin. Jokaiselle osallistujalle varataan mahdollisuus tarvittaessa keskusteluun. Meditaation ohjaa Anne Laine ja keskustelun tarjoaa Raili Nylund. Suurimmassa osassa ohjelmaa he ovat molemmat mukana. Iltaisin mahdollisuus hiljentävän ja hoitavan musiikin äärellä viipymiseen terassilla tai ryhmätyösalissa. Jos sinua puhuttelee hiljaisuus,  mindfulness, kävely, tuleen tuijottelu,  hyvä ruoka, saunominen ja kaipaat omaa aikaa ja tilaa  olemiseen, tule Ystävyyden Majataloon suomaan kaikki tämä ja ehkä enemmänkin itsellesi.

OHJELMA

Keskiviikko 16.5.

18.00 meditaatiohetki VIP-kulmassa (kynttilät/ takka, musiikki)
18.30 iltaruoka tarjolla rantaterassilla
19.00 -> hiljaisuuden sauna (takka ja kynttilöitä, mahdollisuus uimiseen)

Torstai 17.5

9-10.30 aamupala tarjolla rantaterassilla
10.45 meditaatiohetki VIP-kulmassa
11.30 mahdollisuus ulkoiluun
13.00-14.00 lounas terassilla
14.30 Vaellus hiljaisuudessa
17.00- mahdollisuus saunomiseen ja uintiin
19.00-20.00 iltaruoka tarjolla rantaterassilla
20.00 -> vapaata hiljentymistä,luettavaa ja hiljaisuuden musiikkia rantaterassilla, nuotio laiturilla mahdollisuus saunomiseen tarvittaessa

Perjantai 18.5

9-10.30 aamupala tarjolla rantaterassilla
10.45 meditaatiohetki VIP-kulmassa
11.30 mahdollisuus ulkoiluun
13.00 lounas terassilla
14.30Vaellus hiljaisuudessa,n.
16.00 grillausta je lettujen paistoa laavulla,
17.00 paluu Majataloon
18.00 taukoa ja lepoa
19.00-20.00 iltaruoka
20.00>  vapaata hiljentymistä   luettavaa ja hiljaisuuden musiikkia rantaterassilla, nuotio laiturilla mahdollisuus saunomiseen tarvittaessa

Lauantai 19.5

9.-10.30 aamupala tarjolla rantaterassilla
10.45 meditaatiohetki ryhmätyösalissa
11.30 mahdollisuus ulkoiluun
13.00 lounas sään salliessa ulkona
14.30 Omatoiminen hiljaisuuden vaellus, jolle eväät tarjolla mukaanmahdollisuus taukoon ja lepoon
19.00-20.00 iltaruoka terassilla
20.–>vapaata hiljentymistä   luettavaa ja hiljaisuuden musiikkia rantaterassilla, nuotio laiturilla  mahdollisuus saunomiseen tarvittaessa

Sunnuntai 20.5

9-10.30 aamupala tarjolla rantaterassilla
10.45 meditaatiohetki VIP-kulmassa
11.30 mahdollisuus ulkoiluun
13.00 lounas terassilla

14.00-15.00 palautetta ja jakamista kokemuksesta

Rauhallinen lähteminen Majatalosta ja paluu omaan arkeen

Ilmoittautumiset  osoitteeseen: info(at)ystavyydenmajatalo.fi

Ilmoitathan samalla mahdolliset ruokarajoitteesi ja muut erityistoiveesi.

Olet lämpimästi tervetullut!

Olen kirjoittanut Ystäväkirjeitä ainakin yli 30 vuotta. Se oli helpompaa silloin kun se oli vaikeampaa. Kirjoittaessani vielä paperille painettuja kirjeitä purin intohimojeni ohjaamaa tutkimustyötä eepoksiin, joista jotkut olisivat olleet kirjoina julkaistuna muutaman sadan sivun mittaisia. Monta kertaa minulta toivottiin jotain lyhyempää ja nasevampaa, helpommin luettavaa. Siirryttyämme pelkkään sähköpostiviestintään, sitä on ollut pakko harjoitella.

Välillä tuntuu, ettei ole mitään sanottavaa. Kaikki on jo sanottu ja jokainen uusi sana hukkuu vain edellisten luomaan suohon. Useimmiten on kuitenkin sellainen olo että paljouden tuntu tukkii kanavat. Ei uskalla edes aloittaa, kun ei tiedä miten ja milloin lopettaa. Tietää vain ettei sitä millään saa mahtumaan nykyihmisen keskittymiskyvyn sekuntimäärään. Tämä niin monta kertaa toistunut kokemus tuli mieleeni kun katselin tänään Espanjalaisen Isabel Coixet’n ohjaamaa elokuvaa Sanojen salaisuus.

Kyynelistä

Elokuvan lopussa mies pyytää syvässä kärsimyksessä kohtaamaansa naista mukaansa loppuelämäkseen:
Tämä vastaa: ”En voi tulla. Pelkään että jonain päivänä alan itkeä, enkä saa sitä loppumaan. Kyyneleeni täyttävät koko huoneen ja hukumme niihin molemmat.”
Mies vastasi: ”Voin opetella uimaan.”
Minä olen aina ollut tuon naisen kaltainen. Mieluummin olen yrittänyt vaientaa sanojeni tulvaa ja jäädyttää kyynelteni lähdettä kuin annostella niitä vastaanottajalle tarkkaan sopivalla mitalla. Huonosti olen kuitenkin onnistunut kummassakin. FaceBookissa oleminen on ollut minulle hyvä mahdollisuus harjoitella kaiken vuodattamisen ja kaikesta pidättäytymisen välimaastossa liikkumista. Sinne kun ei mahdu kuin muutama lause tai yksi kyynel kerrallaan. Toivotan sinutkin tervetulleeksi kaveriksi. Harjoitellaan itsemme jakamista 4ml:n annoksina. Joskus olen sellaisistakin pisaroista tullut ihan humalaan.
Yleensä kaikkiin ihmisruumiin eritteisiin suhtaudutaan inholla ja vastenmielisyydellä. Ne piilotetaan häveliäästi näkyvistä ja niiden hajuja häivytellään tarkkaan. Ulosteet, oksennus, kuola, hiki, siemenneste ja kuukautisveri ovat kaikki muistutuksia eläimellisestä luonnostamme. Ainoastaan yhteen eritteeseen suhtaudutaan toisella tavalla. Sitä nestettä pidetään todisteena ominaisuuksista, jotka nostavat meidät eläimellisyyden yläpuolella. Kyyneleitä on pidetty jopa jumalten nektarina, todisteena ihmisen henkisyydestä tai ehkä jopa hengellisyydestä. Vain ihmiset itkevät. Monet epäilevät kristinuskon Jumalankin itkevän.
Kyyneleet voivat olla sisäänsä hukkuvan vuotokohtia, maailmaa syleilevää myötäelämistä, onnea, surua ja paljon, paljon näiden väliltä. Kirjoitin pitkän nauru-tutkimukseni aikana jolloin itkin paljon. Sen jälkeen olen monta vuotta halunnut kirjoittaa itkemisestä. Kyllä minäkin uskon, että kyyneleet kertovat jotain ihmisen syväulottuvuuksista ja siksi niihin on aiheellisesti suhtauduttu aika suurella kunnioituksella. Olisin kovin kiitollinen jos kirjoittaisit minulle omia kokemuksiasi itkemisestä ja sen merkityksestä.

Syövästä

Yhden kyyneleen haluan nyt jakaa kanssasi. Olen muutama päivä sitten tullut kolmannesta syöpähoidostani: Nukutuksen aikana tehdyssä tähystyksessä todettiin syövän uusiutuneen ja poltettiin laserilla pois. Näitä hoitoja jatketaan ainakin seuraavan vuoden ajan. Jos ne eivät auta, siirrytään seuraavaan hoitomuotoon. Ennuste ei ole lainkaan huono. Minulla on ihan yhtä hyvät mahdollisuudet selvitä elämästä hengissä kuin sinullakin.
Tämä herätys alkoi jo keväällä, viikkoa ennen pääsiäistä. Kevään metsätalkoissa leikin hevosta sen verran rankasti, että jotain oli nivuksissani lähtenyt liikkeelle. Oireita guuglaamalla päättelin jo samana iltana mistä on kysymys. Kävin antamassa kokeet ja muutamat yleisimmät syyt suljettiin pois. Jäljelle jäi virtsarakkosyöpä, todennäköisesti viisi vuotta sitten lopettamani tupakoinnin aiheuttama tauti. Lyhyen alkupaniikin jälkeen päätin että nyt jos milloinkaan, on tärkeää keskittyä pääsiäiseen. Yllättävän nopeasti löysin sellaisen mielen tyyneyden, jonka alla pääsiäisen tematiikka vain syveni. En kertonut asiasta kenellekään ennen kuin jonkun viikon päästä menin ensimmäiseen tähystykseen, joka muuttui saman tien leikkaukseksi. Ihmetyksekseni huomasin pelänneeni Majatalon vararikkoa ja murehtinut omasta maineestani paljon enemmän kuin nyt pelkäsin kuolemaa. Se oli aika hassun tuntuinen suhteellisuudentajun palautus. Olen luonteeltani murehtija ja märehtijä. Lukemattomia öitä olen kieriskellyt milloin minkäkin jonninjoutavan murheen kourissa. Minulle ei ole suotu tuota ihmeellistä kykyä siirtää ajatukseni muualle ja nukahtaa pari minuuttia sen jälkeen kun verhot on vedetty sielun peilien eteen.
Niin kuin yleensä käy kun kuolema kolkuttaa ovelle, elämän tärkeysjärjestykset pannaan nopeasti uusiksi. Olin jo nousemassa omasta monivuotisesta masennuksestani, mutta tämä tauti antoi ihan uutta selkärankaa loppuelämäni visioille. Tiesin aika nopeasti mihin en enää aikoisi suostua ja mitä loppuelämältäni aion etsiä. Se tuntui tosi hyvältä.
Ensimmäiseksi peruin monivuotisen unelmani tulla äreäksi vanhaksi äijänkäppänäksi, jonka kiukulta kaikki perääntyvät kepinkantaman päähän. Se on turhan kilttinä eläneen miehen täysin pöhkö fantasia liian myöhään purkautuvista turhautumista. Mitä mieltä on mässäillä pysäkkinsä ohittaneilla raivon tunteilla ja rähistä suuttumuksia joiden oikeat osoitteet ovat unohtuneet aikoja sitten? Mitä mieltä on tehdä hoitavista ihmisistä niiden sijaisia, joita ei ole aikanaan uskaltanut rehellisesti kohdata? Sillä tavalla minä toistaisin ikiaikojen perinnettä: Etsisin syntipukkia sisäisille taisteluilleni ja purkausväylää tunteille, joita en ole uskaltanut oikeissa ristiriidoissa toisille näyttää. Sellainen vain synkentäisi vajaasti ja osin falskisti eletyn elämän loppua. Sellainen sydän ei enää syki. Se vain hakkaa ja lyö. Ihokaan ei enää tunne, eikä siedä hellää kosketusta. Eihän sellaiseen korppuun pysty enää edes noutajan hevosen hampaat.

…ja elämän hyvistä lahjoista

Entä jos keräisinkin sydämeeni kauniita muistoja, tärkeitä sanoja, liikuttavia näkyjä, rakastavia kosketuksia, lohduttavia silmiä, kuiskauksia ja säveliä, lauluja, nauruja, yhteen valuneita kyyneleitä, armahduksen hetkiä pimeästä, nähdyksi tulemisen hymyjä, todeksi vahvistamisia, kuulluksi tulemisia hiljaisuudesta, hyvän aavistuksia, kohtaamisia ja viimeisiä sanoja, ensimmäisiä tunnistuksia ja koskettavia hipaisuja matkan varrelta? 
”Entä jos” -maailma avautui suurempana ja kauniimpana kuin kuvittelinkaan.
Yli kaiken aion varoa maailman ylivoimaisesti vetovoimaisinta lakia; Jos vain voin olla maksamatta potut pottuina, olen jo saanut aavistuksen Jumalan valtakunnasta.
Aion pehmentää paatunutta sieluani kaikella sillä hyvyydellä,
jonka tylsyyden ja pahuuden keskellä näin.
Aion lohduttaa mieltäni kaikilla niillä nöyrillä kohtaamisilla,
joita ohittamisten arjessa koin.
Aion sulattaa kaunojani pienillä rakkauden kipinöillä
ja sillä lämpimällä tuhkalla, joka suurista roihuista jäi.
Näin minä haluan tehdä,
kunnes kaikki minussa on niin rakkaudesta sulanut,
että minä lopulta vain valahdan täältä pois,
jostain maailmojen väliin avautuneesta pienestä raosta.
Kaikkien luontoystävien suojeluspyhimys Fransiscus Assisilainen sanoi:
”Muista, kun jätät tämän maailman, et voi ottaa mukaan mitään, mitä olet saanut, vaan vain sen mitä olet antanut.”
On mukavaa kerrankin saada tilaisuus väittää pyhimystä vastaan: Minusta “Jumalan pieni köyhä” unohti jotain mistä ehkä oli itse kieltäytynyt. Minä ainakin luulen ottavani mukaani kaiken sen, mitä sinulta olen saanut. Enkä tietenkään tarkoita rahaa ja omaisuutta, vaan katseita, kosketuksia, sanoja ja arkoja kohtaamisia pyhän epävarmuuden sillalla. Miten ihmeessä voisin jättää tänne kaiken sen, mikä on muuttunut minuksi – arpia myöten? Muut ottavat mukaansa jäljet siitä, mitä minä olen antanut – arpia myöten.

Joulu oli Ystävyyden Majatalossa koti, varakoti ja turvakoti. Uusi vuosi oli monen hiljaisen kohtaamisen hetki. Monen vuorokauden sähkökatkoksien keskellä vain kynttilät olivat todistamassa onnellisen miehen aamukyyneleitä. Kiitos kaikille rakkaille, jotka olette tehneet tämän ihmeen mahdolliseksi.

P.S. Täytän helmikuun 17 päivä 60 vuotta. Siitä huolimatta aion viettää juhlat tarjoamalla terassipizzaa klo 18.oo-21.oo välisenä aikana. Terassi ja sauna pidetään lämpimänä aamuyöhön saakka, oli ulkona kuinka paljon pakkasta tahansa.
Vastaavissa juhlissa Waltari uskoutui kaupunginjohtaja Teovo Auralle luottavansa siihen, että hänen muistonsa säilyisi parhaiten, jos kaupunki rakentaisi torin laitaan pisuaarin ja omistaisi sen Mika Waltarille. Vaikka Waltari yleensä inspiroi minua, niin tässä elämäntilanteessa minulle omistettu helpotuslaitos taitaisi olla itseironian lievää liioittelua. Ihan niin pönttö en enää ole ja pisuaariksi en enää suostu.
Itse kerään kaiken muun hyvän lisäksi edelleen annettavia lahjoja yhdistyksellemme, Ystävyyden Majatalon osakkeita ja kirjoja joita tarvitsen TeoBlogin kirjoittamiseen. Sitä varten olen tehnyt Amazoniin toivelistan, jonka nimikkeillä voit rikastuttaa tutkimus- ja kirjoitustyötäni.

P.P.S. Tyttäreni Titiu toteuttaa Joonaksen kanssa monivuotisen unelmansa ja lähtevät puolentoista vuoden matkalle pienen maapallomme ympäri. Hän uhmaa tietoisesti monia pelkoja ja luopuu monista elämänsä turvapilareista, jotta ei tarvitsisi vanhana katua ohitettua mahdollisuutta. Kaiken varalta he rakensivat Majataloon oman varakodin, pienen kolon johon voivat palata jos jotain menee liian paljon pieleen. Lue lähtevän kaunosielun lepattavista lähtöfiiliksistä. Olen ihan varma siitä, että maailma tulee paremmaksi heidän matkareitillään.

P.P.P.S. Kevään kurssiohjelma julkaistaan seuraavassa mailissa. Sen verran muistutan että Jukka-Pekka Wuorikosken Luovan kirjoittamisen kurssille on vielä tilaa. Helmikuussa on Anne Laineen kurssi Joka taipuu, ei taitu. Maaliskuussa alkavalle Raili Nylundin ohjaamaan vuoden pituiseen naisryhmäänkin mahtuu vielä pari osallistujaa.]

-Daniel

Rakas ystävä

Pimeys tunkee päälle, mutta minulla on tänä vuonna sellainen kutina, että se ei pääse sisälle. Sitä samaa toivon sinulle. Tarvitsetko apua talvikuukausista selviämiseen? Täällä on yhtä pimeää on muuallakin, mutta hyvä seura ja hyödyllinen tekeminen saattaisi auttaa synkimmän vaiheen yli. Jos tarvitset yhteisöllistä apua yksityiseen kaamostaisteluusi, Ystävyyden Majatalossa on siihen mahdollisuus.

Seuraavilla kursseilla on vielä tilaa.

18.-20.11. Viikonloppu naisryhmän käyneille. Raili Nylund.

Vuoden 2012 naisryhmä alkaa. Raili Nylund

2-4.12. Unten mailla. Psykiatrian erikoislääkäri, uniryhmätyönohjaaja Markku Siivola.

9-11.12. Itsetuntemuskurssi. Daniel Nylund. Apuohjaaja/harjoittelija psykoterapiaopiskelija Satu Vaarula.

Huom. Älä anna varattomuuden estää osallistumistasi. Hinnoista ja maksujärjestelyistä voidaan sopia resurssien mukaan.

P.S. Miettiessäni mitä ihmettä laittaisin mainosten lisäksi kirjeen sisällölliseksi anniksi, päätin esitellä viimeksi lukemani suomalainen kirja. Se on filosofi Jukka Relanderin ja historioitsija Tuomas Nevanlinnan virkistävä katekismusluonnos. Uskon Sanat (Teos 2011) on kirjoitettu kristikunnan periferiasta käsin, mutta käsittelee kristinuskon ydinkysymyksiä tavalla, joka saattaa puhutella kristinuskosta vieraantuneita ja pitäisi kiinnostaa niitä, joiden uskominen on muuttunut tietämiseksi.

Nevanlinna ja Relander harjoittavat ”kokeellista teologiaa” keskustellen kristinuskon peruskertomuksista ja opinkappaleista kirkkovuoden tärkeimpiä pyhiä seuraten. Molemmat suhtautuvat tehtäväänsä suurella vakavuudella, myöntäen myös oman vaikeutensa sijoittua mihinkään selkeästi määritettyyn paikkaan uskomisen vaikeakulkuisissa maisemissa. Puheenvuorojen näennäisestä dialogirakenteesta huolimatta kummatkin keskustelevat enemmän kristinuskon kuin toistensa kanssa. Monessa debatissa keitetyt miehet kuitenkin lähestyvät kristinuskoa ikään kuin se olisi samanaikaisesti uusi mielenkiintoinen tuttavuus ja vanha rasittava sukulainen. Juuri tämä tekee kirjasta älyllisesti mielenkiintoisen, sisäisesti haastavan ja ajoittain jopa viihdyttävän. Heidän tekstinsä ei ole tylsän ennustettavaa niin kuin uskovaisten ja ateistinen välinen väittely usein on.

Tänä iltana selasin kirjan läpi ajatuksella antaa muutama edustava sitaatti. Se olikin yllättävän vaikeaa. Tuntui siltä, ettei mikään sitaatti tee oikeutta keskustelun kaikille rönsyille, eikä edes kirjan peruseetokselle. Tässä on silti muutama makupala:

Tuomas Nevanlinna: Nykyään minua luonnehditaan kirkollisissa piireissä usein ”etsijäksi”. Luonnehdinta on erittäin ärsyttävä. Hyväntahtoiset paternalisoivat paimenet eivät siis voi kun kärsivällisesti odottaa kunnes minä – tuskissani oleva hoopo – löydän kotiin) Ikään kuin joku  voisi tietää, että kirkossa on jo ammoin löydetty se, mitä minä vasta etsin…

Kristinusko ei ole kulttuuri, vaan kaikille kulttuureille jotakin yhtä vierasta. Juuri siksi se on vastaanotettavissa kaikkialla…

Olkimies-ateismi on sekä kaikkein naiivein että kaikkein irrationaalisin ratkaisu. Sen ainoana käyttövoimana on 1760-lukulaisten ja 1960-lukulaisten yhteinen oletus siitä, että kirkko on aikamme vaarallisin ideologinen organisaatio. Tämä lähtökohta on yksinkertaisesti vanhentunut… Ateistit! Pois kummallinen varjonyrkkeily etukäteen voitettua ääliömäistä vastustajaa vastaan. Kehään kamppailu omaa uskoa, totuusnarsimia ja kristillistä tiedostamatonta vastaan.

Jukka Relander: Kristinuskon periaate, jonka mukaan ketään ei saa uhrata, avaa mahdollisuuden muukalaisuuden affirmaatiolle. Se tulee tehneeksi tämän jyrkästi ja ehdottomasti. Kun ketään ei saa uhrata, synti jää maailmaan. Tämä, jos mikä, on ylösnousemuksen viesti. Ei se, että nuo ovat syntisiä, vaan se, että me olemme.

…Vierastan ateistista uskontokritiikkiä erityisesti siksi, että se ampuu kohteensa ohi. Kristinusko näyttää sen valossa joko epäonnistuneelta tieteelliseltä teorialta tai valtaintressien motivoimalta ideologialta… Sekaan heittäytyminen on kuitenkin ainoa tapa antaa tarkastelun kohteelle mahdollisuus. Kristinuskon ydin ei ole sen tiedollisessa sisällössä, vaan sen myötä avautuvassa näkökulmassa.

Uusi näkökulma vanhoihin kristinuskon teksteihin on kummallekin avautunut paljolti Rene Girardin kautta. Tämän ranskalaisen kulttuuriantropologin ja kristityn akateemikon puhe mimeettisestä halusta, ihmisyhteisön väkivaltaa salaavista myyteistä ja ihmisen taipumuksesta rakentaa yhteisönsä uhrin varaan, näkyy läpi koko keskustelun. Minusta juuri Girardin näkökulma on auttanut kumpaakin löytämään uskottavamman ja haastavamman version kristinuskosta. Samalla he myöntävät että koko kirjaprojekti oli mannermaisten filosofijulkkisten esikuvan seuraamista. Jacques Derrida, Giorgio Agamben, Alain Badiou ja Slavoj Žižek ovat kaikki käsitelleet Raamatun tekstejä ja kristinuskon perusteemoja uudella mielenkiinnolla.

Nevanlinna ja Relander tarttuvat teologisiin kysymyksiin rohkeammin kuin monet teologit. He hahmottavat kristinuskon merkitystä myös identiteetin muodostuksessa, sosiaalipoliittisten umpikujien avaamisessa ja suhteessa moniin muihin ajankohtaisiin teemoihin. He tuntuvat ihan tosissaan uskovan että Jeesuksen julistama Jumalan valtakunta on ainutlaatuinen ja mahdollisesti jopa toimiva radikaali todellisuus ihmisten maailmassa. Väkivaltaisen kilpailun, ostamisen ja myymisen tilalle voi tulla vastaanottamisen ja antamisen vapaa rinnakkaistodellisuus, armo, joka tekee mahdolliseksi elää todeksi epätäydellinen yksilöllisyys ja hylkäämätön yhteisöllisyys. Kaksi kristinuskoon heittäytyjää kutsuu sitä toivoon ja rakkauteen pohjautuvaksi virtuaaliyhteisöksi.

Ovatko arvon filosofit sitten oikeasti hurahtaneet uskoon? Sitä sopii miettiä, niin kuin monia muitakin hurahduksia suuntaan tai toiseen. Siihen tämä kirja provosoi. Nevanlinna ja Relander kuuluvat niihin uskon uudelleen sanoittajiin, joita jokainen sukupolvi tarvitsee.
Mika Waltari taisteli sotien jälkeen samojen kysymysten kanssa ja joutui joissakin suurissa romaaneissaan hillittömän vihamielisyyden ja suunnattoman pessimismin valtaan katsellessaan kristikunnan mielettömän väkivaltaista historiaa. Tuomaksen ja Jukan kapakkakeskusteluita lukiessani mieleeni tuli Mikael Karvajalan mietteet sodan raunioilla:

Ajattelin, että maailma, jossa elin, kenties oli hukkuva laiva, mutta jos niin oli, ei minusta ollut hukkuvan laivan pelastajaksi, vaikka toiselta puolen en myöskään halunnut olla poraamassa sitä upoksiin.

Tässä kirjassa kaksi kokeilevaa teologia heittäytyvät ainakin kokeeksi kristinuskoon, sellaisena kuin tänään siihen uskovat ja tunnustelevat kantaako se tässä maailmassa. Eivät he malta olla poraamatta muutamaa reikää joihinkin mielestään merikelvottomiin pelastusveneisiin. Minua se ei pahemmin haitannut, kun en sattunut juuri niissä olemaan. Jos kuitenkin kaipaat rauhoittavaa hartautta jouluusi, tämän kirjan lukeminen kannattaa säästää ensi vuoden puolelle.

P.P.S. Paloturvallisuuremontit ovat loppusuoralla ja öljylämmityksen tilalle olemme nyt hankkimassa pellettipolttimen, jonka asetamme toistaiseksi vanhaan kattilaan. Naapurilta saimme 20 kuution rehusiilon, josta tulee mainio pellettivarasto. Tämä pienellä investoinnilla tehty ratkaisu luultavasti puolittaa energiakulutuksemme. Laajennettu kesäkeittiö on tiivistetty talvikuntoon joten voin tehdä pizzaa ja muuta kiviuuniruokaa vaikka keskitalvella. Muutenkin on aika paljon uutta saatu aikaiseksi. Suuri osa remonteista on jo rahoitettu, mutta vielä tarvitsemme muutaman tuhannen edestä lahjoituksia yhdistykselle tai osakkeenostoja Ystävyyden Majatalo Oy:lle. Osakkeen osto tapahtuu maksamalla osakkeiden määrää vastaavan summan (x kertaa 170€) Ystävyyden Majatalo Oy:n tilille.
IBAN tilimme FI50 5441 0320 0022 52 (BIC-tunnus OKOYFIHH, joka tarvitaan ulkomailta maksettaessa). Viestiksi osakkeiden ostajan nimi ja yhteystiedot. Lähetämme osakekirjat kuukauden sisällä.

P.P.P.S. Vanhat käsintehdyt rakennuspiirustuksemme pitää digitalisoida. Löytyykö kellään resursseja siihen?

P.P.P.P.S. Teologian tekeminen on slow business. Talvikuukausien kirjoituskausi on alkamassa. Teoblogin kehittelyä varten tarvitsen lisää opinto- ja lähdemateriaa. Jos haluat auttaa sen hankinnassa voit käydä Amazonin sivuilla katsomassa toivelistaani.

Rakas ystävä

Kaksi talkooviikonloppua ammattilaisille ja näppärille apulaisille 9-11.9. 16-18.9.

Tämä viesti on akuutti talkoo- ja tukipyyntö. Lähetän lähiaikoina pidemmän kirjeen menneen kesän kuulumisista.

Kaapelitalkoot

Kuntaliittymän seuraukset alkavat tuntua myös meillä. Kaupungin viranomaiset antoivat tiukat ukaasit uuden palohälytysjärjestelmän ja paloportaiden rakentamisesta sekä sarjasta muita korjauksia. Paloportaat on jo rakennettu ja hälytysjärjestelmän rakentamiseenkin löytyi tekijä, joka sitten loppumetreillä perääntyi koko hankkeesta. Seuraavana viikonloppuna istuin asiaa murehtimassa terassilla kun täällä toistamiseen vieraillut joogaryhmä teki lähtöä. Ohjaaja sanoi pihalla: ”Hei tämä on niin upea ja tärkeän tuntuinen paikka. Olemme saaneet hyvän vastaanoton. Jos vain löytyy joku juttu jossa voisimme ryhmänä olla avuksi, niin kerro meille.” En keksinyt siihen hätään muuta tarvetta kuin tämän hälytysjärjestelmän suunnitelman tekemisen. Parin päivän päästä hän soitti ja kertoi tehneensä asiasta oravannahkasopimuksen erään asiakkaansa kanssa. Piirustukset tehdään ilmaiseksi. Seuraavana viikonloppuna ne olivat valmiita ja paloviranomaiset antoivat toteuttamiselle puolitoista kuukautta lisäaikaa.

Sama yritys lupasi toteuttaa asennuksen ja suostui siihen että kaapeloinnin voisi tehdä talkoovoimin asiantuntevalla ohjauksella. Päätaloon pitää siis asentaa noin 40 toisiinsa ja keskustauluun kytkettyä palovaroitinta. Se merkitsee satojen kaapelimetrien kiinnittämistä, poraamista, naulaamista, nauramista, saunomista ja hyvästä talkooseurasta nauttimista.

Seuraavaksi putkimiestalkoot ja lämmityskattilan tarve

Seuraavaksi on tarkoitus aloittaa talon lämmitysjärjestelmän uusiminen. Se tapahtuu monessa vaiheessa, mutta jotkut toimenpiteet on tehtävä jo tänä syksynä. Vähintä minä voimme pienellä sijoituksella ja työllä tehdä on vaihtaa yli 30 vuotta vanha, ylimitoitettu ja hyötysuhteeltaan huono öljykattila pienempään ja tehokkaampaan. Se yksistään vähentää kulutusta ainakin 20%. Sen rinnalle asennamme monikäyttökattilan, jossa voi polttaa vaihtoehtoisesti joko klapia tai haketta. Sitä varten tarvitsemme myös ainakin 3000 litran varaajan. Kesän käyttövesi lämpiää kevyesti pelkillä klapeilla. Luultavasti talonkin lämmitys onnistuu niillä aika pitkälle syksyyn. Ilmaisia klapeja olemme kesän aikana rahdanneet naapurin metsistä jo 60 kiintomottia ja lisää on tarjolla niin paljon kuin jaksamme hakea.

Onko sinulla tiedossa noin 40 KW korkeintaan parin vuoden vanhaa öljykattilaa tai tuota yli 3000 litran vesivaraajaa? Klapi-hakekattilan hankimme varmaan uutena. Onko sinulla suosituksia?

Olemme kyllä pyytäneet tarjouksia usealta maalämmitysyritykseltä, mutta perustamiskustannukset ovat olleet 40 000 – 100 000 € ja pakettiin kuuluu silti liian paljon epävarmuustekijöitä. Siksi olemme päätyneet primitiivisempään, isotöisempään ja paljon halvempaan ratkaisuun. Siihen tullee tulevina vuosina kuulumaan usea pienempi tulipesä, muutama ilmalämpöpumppu, lisäeristeitä ym. Otamme mielellämme vastaan uusia ideoita ja ekologisia vinkkejä.

Vanha traktori ja sirkkeli?

Meille on suopeiden naapurien kautta tarjolla paljon puita aivan lähimetsistä. Se on toki suuritöistä mutta ilmaista energiaa. Sellainen sopii meille. Tänne tulee jatkuvasti ihmisiä jotka kaipaavat hyvinvointinsa rakentamiseksi mahdollisimman tyhjäpäistä fyysistä työtä.

Työn toteuttamiseksi meiltä kuitenkin puuttuu kaksi tärkeää välinettä. Vuosia sitten Honkkarista ostamamme halpa sirkkeli kirskuu viimeisiään, eikä pysty 10cm paksumpaan puuhun. Eli löytyykö kellään voimavirralla tai traktorin moottorilla toimivaa vähän väkevämpää sirkkeliä? Toinen puute onkin juuri tuo traktori. Löytyykö kenenkään nurkista hylätty traktori jota kukaan ei enää pidä hyvänä? Meiltä hän voisi saada jatkoaikaa hyödylliselle elämälleen.

Talkooviikonloppuina on muutakin ohjelmaa

9-11.9 on keväisen itsetuntemuskurssin itselleen tilaama jatkokurssi. 16-18.9 on Mindfulness kurssi. Suosittelen Annen kurssia. Toivon että siitä tulee Majatalon kurssitarjonnan jokavuotista antia. 17-18.9 on vanhan toimituskunnan jälleentapaaminen. Se on minulle henkilökohtaisesti tosi tärkeä tapaaminen, enkä siksi pysty osallistumaan kuin ruoan laittoon. Nämä tapahtumat eivät silti estä talkoilua. Yritämme järjestää näiksi viikonlopuiksi erityisen hyvää ruokaa. Sitä varten myös keittiö tarvitsee talkooapua.

Katso myös loppuvuoden muuta kurssitarjontaa.

P.S. YLE pyysi keväällä minulta kaksi iltahartautta. Kesän ohjelman ja rakennustöiden keskellä en kuitenkaan jaksanut niitä edes ajatella. Kun muistin mihin olin sitoutunut, minulla oli enää muutama päivä aikaa toteuttaa ne. Ensimmäinen hartaus on vielä muutaman päivän ajan kuultavissa YLEn Areenassa. Seuraava hartaus lähetetään tämän viikon torstaina klo 18.50.

P.P.S. Sijoita Ystävyyden Majataloon. Rahoittaaksemme yllämainitut paloturvallisuus ja energiaremontit Ystävyyden Majatalo Oy:n yhtiökokous päätti 25.4.2011 korottaa yhtiön osakepääomaa 374.000 euroon. Nyt osakepääoma on lähempänä kiinteistön todellista arvoa. Nyt on siis tarjolla 2200 osaketta hintaan 170 euroa/osake. Välittömiin korjauksiin Ystävyyden Majatalo Oy:n pitää myydä ainakin 50 osaketta seuraavan kuukauden aikana. Paloturvallisuusremontti on hyödyllinen turvallisuuden kannalta ja energiaremontti luultavasti maksaa itsensä takaisin vähintään parissa vuodessa.

Osakkeen osto tapahtuu maksamalla osakkeiden määrää vastaavan summan (x kertaa 170€) Ystävyyden Majatalo Oy:n tilille.
IBAN tilimme FI50 5441 0320 0022 52 (BIC-tunnus OKOYFIHH, joka tarvitaan ulkomailta maksettaessa)
Viestiksi osakkeiden ostajan nimi ja yhteystiedot. Me lähetämme kuukauden sisällä osakekirjat.

Tule päivittämään itsesi ja olosi Majataloon. Tarjoan mahdollisuuden
työstää solmua elämässäsi, pyytää itsellesi toisilta mitä tarvitset,

jakaa itsestäsi minkä on aika tulla valoon tai antaa itsellesi
viikonloppu omaan olemiseen. Viikonloppu koostuu pyyntöihin vastaamisesta ja omalle itselle kuuliaisuudesta yhdessä toisten naisten kanssa. Mukaan mahtuu 12 naista. Kaikki
osallistujat ovat jo käyneet naiskurssin, joten työskentelytavat ovat

vähintään kertaalleen koettuja ja koeteltuja. Mahdollisuus yhteisiin
ja yksityisiin tehtäviin,kunnioittavaan toisen ja itsen kuunteluun, ja

jakamiseen rehellisessä  hengessä.  Aloitamme pe- klo 18.00

iltapalasta ja lopetamme sunnuntaina klo 17.00 mennessä.

Rakas Ystävä

Uusia yhteisön jäseniä kaivataan. Talossamme on taas tilaa pidempiaikaiselle asumiselle. Erityisesti kaipaamme nyt alkuun ihmisiä jotka voisivat viettää kesän Ystävyyden Majatalossa. Jos tiedät jonkun, jolle tämä paikka voisi olla hyvä sauma, anna tietoa eteenpäin.

Viime kirjeen jälkeen saimme taas kerran tutun tuntuista postia:

”Minulla on muutaman kerran ollut tilaisuus viettää viikonloppu tai juhannus vieraananne Majatalossa. Olen joka kerta saanut käynnistäni uutta uskoa, iloa ja toivoa elämääni. Mutta vielä tärkeämpi minulle on ollut se tietoisuus, että Ystävyyden Majatalo on olemassa. Viime vuosina, kun elämässäni on ollut rankkoja kokemuksia ja usko ja toivo on hiipunut, yksinäisyys ja ahdistus tunkenut tajuntaan, olen usein mielessäni saanut rauhan ajatellessani, että onhan ainakin yksi paikka, jonne voisin mennä rikkinäisenä ja haavoittuneena. Turvapaikka. Ystävyyden Majatalo.

Vähän harmittaa, että ylpeyteni, arkuuteni on estänyt minua tulemasta silloin, kun olisin henkistä turvaa ja kotia eniten tarvinnut. Olisin saanut ehkä tarvittavaa etäisyyttä asioihin. Olisin ehkä voinut välttyä pahimmilta kolhuilta. Tilanne on nyt vähän toinen…”

Tällaista merkitystä Ystävyyden majatalolle on aikanaan ollut vaikea suunnitella. Se on hahmottunut jälkeenpäin sen kautta, että olemme vain huomanneet olevamme tällaisessa roolissa monen ihmisen elämässä. Hyvä niin. Se tuntuu tärkeältä. Yhtä tärkeää taitaa olla se, että turvapaikan antajina olemme useimmiten itse yhtä avun tarpeessa. Kaksi pulatilaa kohtaa toisensa tavalla, joka tekee kummatkin osapuolet toisilleen hyvin tärkeiksi. Kummatkin saavat mahdollisuuden olla toisilleen tärkeitä ja tehdä toisilleen jotain hyödyllistä. Minä alan vähitellen ja vastahakoisesti uskoa, että oma krooninen persaukisuutemme on tärkeä osa kutsumustamme. Sen tähden kukaan tänne tulijoista ei joudu yksipuolisen vastaanottajan asemaan. Kiitollisuus on aina molemminpuolista.

Sellainen elämä alkaa jo hipoa onnellisuuden rajoja. Onnellisuus taitaa olla hetkittäistä tunnetilaa suurempi juttu. Surkeassakin tunnetilassa voi tilaisuuden tullen tehdä toiselle hyvää, palvella, auttaa, antaa. Onnea on olla tai tehdä toiselle jotain mikä lisää kummankin elämän arvoa. Onnelliset ihmiset elävät tarkoituksen tuntua todeksi ja tulevat sen kautta monesta merkityksestä raskaiksi. He nukahtavat tarkoituksen tunteesta painavina ja tietävät miksi aamulla kannattaa nousta sängystä. Heillä on yhteys elämän mieleen, joka ei ole vain ajatus, vaan tapa olla ja elää perheen, ystävien, työyhteisön ja muukalaisten kansa.

Minulle elämän mieli hahmottuu sanojen ja tekojen maisemissa. Minun on aina ollut sisäinen pakko sanoittaa elettyä elämää ja jatkaa sen elämistä uusien sanojen kautta. Nytkin hapuilen pitkien taukojen kautta änkyttäen sanoja jotka pystyisivät kantamaan siivillään jotain merkityksen tuntua sinulle. Samat sanat kilpailevat merkityksellisyydellään yhdessä raahattujen puurankojen kanssa. Rakennan yksinäisyydessäni sanoista lauseita ja porukalla rangoista kasoja. Leivon öisin sanoja maailmani ja elämäni hahmottamiseksi. Päivällä leivon leipää perheeni ja vieraittemme syötäväksi. En osaa sanoa kumpi on tärkeämpää. Olen onnellinen kun vanhoihin selityksiin väsynyt äitini kertoo nauttineensa TeoBlogin pääsiäiskertomuksesta ja  tunnen elämän yksinkertaisinta mielihyvää kun vieraat kehuvat leipääni.

Olen onnellinen kun pari entistä miesryhmäläistä tarjoutuvat toteuttamaan energiaremonttimme. Tuntuu tosi hyvältä kun ystävämme tarjoutuu suunnittelemaan Ystävyyden Majatalon mainosesitettä. Olen suunnattoman helpottunut kun Anne on saattanut kirjanpitomme ja vero-oikaisumme ajan tasalle. Tuntui ihanalta olla omien lasten ja talkoolaisten kanssa metsähommissa. Olen liikuttunut naapureiden monenlaisista avuntarjouksista.

Meillä on suuri etuoikeus elää monen hyvän tahdon risteyskohdassa, kaikenlaisen antamisen ja vastaanottamisen kierrätysasemalla. Tietenkin elämme myös ostamisen ja myymisen maailmassa. Oma mielensä siinäkin, mutta syvin tarkoituksen tuntu on ihan tavallisessa vieraanvaraisuudessa ja sen puitteissa mahdollisesti toteutuvassa rehellisessä kohtaamisessa.

Missä on elämän mieli ja mitenkä sitä rakennetaan? Yksi vappuvieraistamme sanoi saunan ja hyvän keskustelun pehmentämänä: ”Pitäisiköhän alkaa kerätä hyvä muistoja ja tehdä jotain sen eteen että niitä syntyisi?” Luulen että hän teki loppuelämänsä kannalta käänteen tekevän päätöksen.

P.S. Ystävyyden Majatalo Oy:n yhtiökokous päätti 25.4.2011 korottaa yhtiön osakepääomaa 374.000 eurolla tarjoamalla 2200 yhtiön 168,19 euron nimellisarvoista osaketta ostettavaksi hintaan 170 euroa/osake.  Osakeyhtiömme tarvitsee lisää pääomaa rahoittaakseen pakolliset energia- ja paloturvallisuusremontit ja muut kiinteistön tarpeelliset korjaukset.

Osakkeen osto tapahtuu maksamalla Ystävyyden Majatalo Oy:n tilille FI50 5441 0320 0022 52 x kertaa 170€. Viestiksi osakkeiden ostajan nimi ja yhteystiedot. Me lähetämme kahden viikon sisällä osakekirjat ja luovutustodistukset.

P.P.S. Koska itsetuntemuskurssini täyttyi nopeasti olen lisännyt yhden uuden kurssin syksyyn.  Kaipaamme syksyn ohjelmaamme myös taideterapia- ja kirjoittajakurssin. Jos tunnet jonkun osaavan pitäjän, vihjaise paikastamme hänelle. Muista ilmoittautua ajoissa Juhannusjuhlaamme. Kesällä löytyy vielä muutama vapaa paikka yksityisille juhlille. Olisiko nyt aika viettää syvällisen hauskat vuosijuhlat?

P.P.P.S. Metsässä riittää lahjaksi saatua rankaa kerättäväksi koko kesäksi. Tuo autokuormallinen ystäviä vaikka viikonlopuksi Kruusilan metsään polttamaan läskiä. Rakennus- ja sähköhommiinkin tarvitaan ammattiapua.

Heti seuraavana päivänä edellisen viestini jälkeen huomasin, että tyttärenikin oli kirjoittanut jutun yhteisöllisyydestä. Sen on käytännöllinen opas siitä miten kaupunkiin perustetaan kommuuni, jossa vallitsee ”kaunis tasapaino diktatuurin, demokratian ja anarkian väliltä” Turhaa minä aikanaan pelkäsin, että koko ikänsä eri kommuuneissa eläneet lapseni rakentaisivat aikuisena korkean muurin yksityisyytensä ja perheensä ympärille. Kaikki ovat jääneet arvostamaan kokemaansa yhteisöllisyyttä ja soveltamaan sitä kukin tavallaan.

Näin vaalien alla aika monet puhuvat yhteisöllisyydestä. Kaunis sana taipuu moneen käyttöön. Vahvimmat yhteisökokemukset rakennetaan yhä torjuvuuden ja poissulkevuuden varaan. Syvimmin sitovat yhteisölojaalisuudet syntyvät tarpeeksi uhkaavista vihollisuuskuvista. Pieniä talvisodan ihmeitä yritetään toistaa uhrautumalla vain omien puolesta ja taistelemalla tarpeeksi etäisiä uhkatekijöitä vastaan. Ilma on paksuna kaikenlaisesta fundamentalismista, myös suvaitsevaisuusfundamentalismista.

Toisaalta kevättäkin on ilmassa ja demokratiaa harjoitellaan kovin epätodennäköisissä paikoissa. En minäkään uskaltanut vuosituhannen vaihteen presidentinvaaleissa kertoa kylän isännille ketä äänestin. Olisi voinut tulla kuormallinen lantaa Majatalon etuovelle. Nyt juttelemme äijäsaunassa jo aika avoimesti kunkin intohimoisimmista ennakkoluuloista heittämättä ketään kiukaalle. Monta pikkumubarakia on Suomessakin pantu eläkkeelle. Toivottavasti ei tule hirveästi uusia tilalle. Jos tulee, niin olkaamme heillekin vieraanvaraisia. On vaikea vihata ihmistä, jolle on laittanut ruokaa tai jäädä pelkäämään ihmistä, jonka ruokaa on syönyt.

Ennen kuin lähdin tätä kirjoittamaan, päätin tehdä jotain poliittista. Laitoin vehnä- ja ruistaikinaa nousemaan. Loppuviikon käyn joka päivä antamassa jollekin kyläläiselle rapeakuorista lämmintä leipää. Sen kautta en pyydä ääniä yhdellekään ehdokkaalle tai puolueelle. Annan oman ääneni vieraanvaraisuudelle. Yli satavuotiaan ruistaikinan juuren olen saanut lahjaksi. Siitä on tehty leipää omille ja vieraille yli sata vuotta. Toivottavasti tehdään vielä seuraavat sata vuotta. Ensimmäiset leivät on jo jaettu.

Tänään leikkasin omenapuita ensimmäisen laulurastaan säestämänä. Se oli niin mukavaa, että heräsi halu kutsua viikonlopuksi enemmänkin porukkaa talkoihin. Haluamatta kilpailla yhdenkään äänestyskopin kanssa päätimme järjestää vaaliviikonlopun kunniaksi kunnon vanhan ajan risutalkoot. Naapurien metsää on harvennettu hehtaarikaupalla ja meille on tarjottu mahdollisuus poimia rangat ja oksat talteen. Niillä toivottavasti korvataan muutamat tuhat litraa ensi talven lämmitysöljyä. Tervetuloa mukaan. Jos porukkaa tulee tarpeeksi, korkkaamme tänä viikonloppuna ulkouunin valmistamalla siinä pizzaa, leipää ja jotain muuta hyvää.

Jos et pääse näihin talkoisiin, niin heti pääsiäisen jälkeen alkavat vapputalkoot ja niiden päälle vappujuhla. Tervetuloa

Pääsiäinen

Tervetuloa Ystävyyden Majataloon viettämään rauhallista pääsiäistä.

Ruokailemme syömällä ulkouunissa paistettua vaaleaa herkkuleipää rapisevalla kuorella ja satavuotiaasta leipäjuuresta tehtyä 100 %:sta ruisleipää, villisikaa, peuraa ja tietenkin lammasta, mämmiä ja pashaa ym. Saunan rannassa sulatellaan viimeiset kevätjäät uimalla. Siinä sivussa keitämme pääsisäkertomusta oman kokemuksemme liemissä ja annamme se kypsentää meitäkin. Ohjelmassa on myös päivittäinen alustus ja sen pohjalta keskustelu. Yhteisessä iltakeskustelussa terassilla tulemme päivittäin käsittelemään väkivallan, uhriuden ja sovinnon tematiikkaa niin monelta puolelta kuin mahdollista. Jaamme tarinoita aiheesta ja etsimme pääsiäisen alkuperäistä merkitystä ja sen tarkoitusta tänä päivänä. Voit tulla niin skeptisellä mielellä kuin haluat ja osallistua ohjelmaan juuri sen verran kuin haluat. Kokoontumisiemme herätyslukkariksi on suostunut Laajasalon suosituin freelancemuusikko ja vanhainkodeissa uraansa luova nostalgiamusiikin suurlähettiläs, FaceBookin positiivisin kauhukara: Tommmiiii Vaaaaris!!! Vielä on tilauksessa teologisen meltdownin kokenut kyynikko, joka näkee kaiken läpi eikä osaa siitä vaieta. Jos itse voit tuoda korkeampaa tai sitä kaikkein arkisinta sivistystä vakavaan aiheeseemme, olet tervetullut. Jos sinua kiinnostaa hiljaa kuunnella kun muut parantavat menneisyyttä uskaltaakseen kohdata tulevaisuutensa, niin pidä matkalla edes jonkun kädestä kiinni.

Jos syömisen ja saunomisen lisäksi mikään muu osa ohjelmastamme ei kiinnosta, naapuri on varannut sinulle pari hehtaarillista harvennusmetsää, josta saamme kerätä risut ja rangat pois ensi talven polttopuiksi. Lämpimästi tervetuloa.

Jos olet oikeasti kiinnostunut ja tarvitset tätä viikonloppua, älä anna maksuvaikeuksien estää tuloasi. Täysihoito 40€/vrk.

Itsen ja toisen kohtaaminen. Itsetuntemuskurssi 13-15.5.

Ohjaus Daniel Nylund. Apuohjaaja/harjoittelija Minna Korhonen.

Kuka olen? Millaista minusta haluttiin? Millaiseksi minua muokattiin? Millaiseksi olen suostunut? Miten tulen toimeen itseni, vanhempieni ja läheisteni kanssa? Mitä teen häpeäni, syyllisyyteni ja itseinhoni kanssa? Riittävätkö voimani? Miten tulen toimeen hankalien lähimmäisten kanssa? Voinko päästä sovintoon vanhempieni ja sisarusteni kanssa? Mitä minä todella tarvitsen, tunnen, tahdon ja ajattelen? Mikä on kohtaloni tai/ja kutsumukseni? Miten rehellinen, spontaani ja luova uskallan olla? Miten vapaudun rakastamaan ja vastaanottamaan rakkautta? Minkä aika on nyt minun elämässäni?
Yllä olevat kysymykset ovat vain virikekysymyksiä ja mahdollisia teemoja. Jokainen voi keskittyä siihen mikä itselleen juuri nyt tuntuu tärkeältä. Ryhmässä saat tilaa ja aikaa juuri sille mikä on itsellesi nyt ajankohtaista. Ohjattua ja suojattua yksilö- ja ryhmätyöskentelyä.

P.S. Edellisen kirjeeni jälkeen saimme mm tällaisen viestin. 
”Viime aikoina olen miettinyt mitä tekisin, jos jäisin työttömäksi ja asunnottomaksi. Tiesin heti: tulisin silloin Ystävyyden Majataloon. Luettuani avunpyynnön lähetin pienen rahan tilillenne, jotta talo pysyy kunnossa, että tiukan paikan tullen voin tulla sinne.”
Kiitos ystävä. Juuri sellaisiin hätätilanteisiin talomme on olemassa. Voidaksemme niissä tilantaissa auttaa tarvitsemme pieniä säännöllisiä tukisummia. Parikymppiäkin kuukaudessa lisäisi meidän perusturvallisuuttamme, jos sellaisen lähettäjiä löytyisi noin sata lisää.

P.P.S. Aikapankki on muuten erinomainen nettialoite käytännön yhteisöllisyyden rakentamiseen oikeastaan kenelle tahansa. Tässä sinulle kelpo vihje, jo et pääse meille talkoisiin tai tarvitset itse talkooapua.

Kirjoittaessani sinulle sydän pakahtuu aiheista joita haluaisin kommentoida. Olen riemastunut väkivallattomien vallankumousten aallosta arabimaailmassa. Olen huolestunut libyalaisten tarttumisesta aseisiin. Olen iloinen Gazan nuorten massamielenosoituksesta, jossa katkeroituneita Hamasin patriarkkoja vaadittiin tekemään sovintoa Fatahin kanssa. Suomessa heränneeseen suvaitsevaisuuskeskusteluun olen jo ottanut perusteellisesti mietittyä kantaa. Maailma on täynnä aiheita, jotka vaativat osansa monista intohimoista läkähtyvän mieleni hiipuvista resursseista. Lapsena keräsin leikekansioita kaikista tieteellisistä löydöistä ja yritin seurata suomettumisen tuottaman itsesensuurin köyhdyttämää keskustelua. Nuorena olin vakuuttunut, että pystyn vaikuttamaan oman sukupolveni maailmankatsomukseen. Ehkä teinkin osuuteni siinä, koska Ajankohtainen 3 on edelleen hyvin kysytty teksti netissä. Nyt käsittelen väkivallan ja uhriuden teemoja kertomalla Raamatun tarinoita uudestaan TeoBlogissa. Olen aika vakuuttunut siitä, että kristinusko on vasta tekemässä tuloaan. Pitkän dogmaattisen ja väkivaltaisen historian jälkeen olemme evankeliumien kautta ehkä oppimassa jotain vielä olennaisempaa itsestämme ja Jumalasta. Kristillisyys ei ehkä vieläkään ole näyttänyt todellisia kasvojaan maailmalle.

Mutta läkähdyttävistä intohimoista takaisin maan pinnalle:

Elämän vuosirenkaat

Vietin taas intensiivisen viikonlopun kahdentoista miehen kanssa. Pyysin heitä tekemään jostain teemasta ja sen vastakohdasta graafisesti tai kuvallisesti toteutetun elämänkaaren. Olen tehnyt tätä tehtävää satojen ihmisten kanssa, enkä muista kenenkään aiemmin toteuttaneen sitä puun halkileikkauksena. Kokeilepa joskus samaa. Piirrä elämäsi erivärisinä ja -paksuisina vuosirenkaina, joita alat vasta jälkeenpäin sanoittaa. Huomaat, että mitään ei loppujen lopuksi jää taaksesi. Erilaisten kokemusten ympärille kasvaa uudenlaisia kokemuksia. Laihoja vuosia on saattanut seurata metsäpalo ja monta vieläkin kitukasvuisempaa vuotta. Niukkaravinteisessa maassa kasvaa erittäin tiukkasyistä puuta. Isämme eivät muunlaista puuta kelpuuttaneetkaan, kun piti valita ikkunapokiin kestävää materiaalia. Köyhäravinteisessa maassa kasvanut puu kesti tuulet ja tuiskut halkeilematta ja lahoamatta. Rakkaimmat terassikalusteet sekä toimistoni pöydän ja hyllyt olen rakentanut vanhoista ja pintalahoista kotinavetan lattialankuista, jotka pelastin joutumasta nuotioon. Joka päivä nautin niiden punertavista syistä ja lankkujen loppumattomasta tuoksusta. Puuta kutsutaan punahongaksi. Se on tarpeeksi vanhaksi kasvanutta mäntyä, jonka ydin alkaa vähitellen tervautua. Sammaloituneiden kantojen ytimestä saattaa vieläkin löytyä ikivanhaa tervaskantoa, josta muinoin veistettiin talven sytykelastut. Tästä jotkut poikkeuksellisen sitkeät äijät ovat saaneet kunnioittavan lisänimensä.

Kun omaa elämää hahmottaa vuosirenkaina, se mikä on ajallisesti kauimpana, löytyykin lähinnä sydäntä. Elämänkaaren hahmottaminen aikajanalla ei ehkä teekään täyttä oikeutta sille miten ihminen kasvaa. Ehkä emme loppujen lopuksi jätä yhtään mitään taaksemme. Ehkä kaikki jääkin sisäämme. Eikä sieltä löydy yhtään sellaista vuosirengasta jonka päälle ei ole toista kasvanut. Ihmisen etu suhteessa puuhun on, että voimme vaihtaa kasvualustaa ja kasvuympäristöä. Parhaiten kestämme tuulet ja tuiskut yhdessä muiden kanssa.

Miesryhmä muodostaa varsin monilajisen sekametsikön eri-ikäisiä puita. Miehinä olemme päättäneet antaa toistemme vaikuttaa ainakin yhden vuosirenkaan laatuun. Olen varma siitä että omastakin vuodestani tulee paljon tukevampi tämän ryhmän avulla. Minäkin tarvitsen ryhmää, tätä yhteisöä, naapureita, täällä käyviä ihmisiä ja sinua. Jokaisen jälki jää sisimpääni.

Elämän kaksoisroolit

Näin sanoessani mieleeni tulee viime viikon Voimala – ohjelma, jossa käytiin virkistävä keskustelu masennuksesta. Vahvimmin mieleeni jäi kipulääkäri ja ”psykiatrian kauhukara” Pirjo Lindforsin ujostelematon ja anteeksipyytelemätön kertomus siitä, kuinka hän on vuosia elänyt avoimessa kaksoisroolissa suhteessa masennukseen.

”Olen sekä lääkäri että potilas jolla on iso liuta epämääräisiä diagnooseja.”

Hän osaa ja uskaltaa esittää oikeita kysymyksiä kipu- ja masennuspotilaille. Siitä hän on saanut julkistakin tunnustusta. Näistä ominaisuuksistaan hän ei niinkään kiitä lääkäri- tai terapiakoulutustaan vaan kokemustaan masennus- ja kipupotilaana. En tiedä onko tämä puhe nöyrää, pakon sanelemaa vai kumpaakin. Joka tapauksessa se pienentää mytologista yliuskoa ammatillisuuteen, joka ei uskalla muuta ollakaan.

Parantava vuorovaikutus on mahdollista aina, kun kaksi ihmistä pysähtyy ottamaan toisen ja itsensä todesta ja ovat edes hetken aikaa rehellisiä. Ystävät, puoliso ja muut läheiset voivat monesti olla aivan yhtä suureksi avuksi kuin ammatillinen terapeutti.

Lindfors kertoi ajasta jolloin oli ”päivähoidossa” Kellokosken sairaalassa, jossa hänen äitinsä oli töissä. Osastolla oli iso mies joka usein oli niin ahdistunut että puristi vain mykkänä käsiään yhteen. Pirjo luuli, että miestä vaivasi käsikipu ja pyysi hoitajilta rasvaa, jolla sitten voiteli miehen kädet. Sen seurauksena potilas alkoikin puhua. Näin alkoi viisivuotiaan tytön ystävyys skitsofreniaan sairastuneen kirjailijan Lauri Viidan kanssa – ainoan runoilijan, joka saa tamperelaisen duunarinkin itkemään.

Parantava kohtaaminen voi toteutua ystävyyssuhteessa, avioliitossa, työpaikalla, lomalla, missä tahansa. Tittelit ja taksat kuuluvat valtasysteemiin, jolla on melkein väistämättömän turmeleva vaikutus aitoon kohtaamiseen. Mielisairaalassakin ihmiset saattavat saada parhaimman avun ja tuen niiltä ihmisiltä, joiden tittelit eivät ruoki heidän valta-asemaansa – toisten potilaiden, kerrossiivoojien ja apuhoitajien kautta. Tästä teemasta olen aikanaan kirjoittanut yhden tärkeimmistä kirjoistani: Terapia ja parantava kohtaaminen

Joitakin vuosia sen kirjoittamisen jälkeen aloin itse olla yhä enemmän avun tarpeessa. Vaikka olin kirjoittanut aiheesta aika paljon, masennuspotilaaksi suostuminen oli ja on monen pelon ja ylpeyden takana. Yksi käytännön este oli varattomuus. Ei minulla ollut varaa säännölliseen terapiaan. Eihän minulla ollut edes säännöllistä palkkaa. Lopulta otin kuitenkin yhteyttä monen suosittelemaan vanhaan terapeuttiin ja teologiin. Minulle tämä oli tärkeä kolmiyhteys. Kun toisella tai kolmannella tapaamisella aloin änkyttää rahasta, hän sanoi hyvin päättäväisesti:

”Olen miettinyt asiaa ja tullut siihen tulokseen että kaikki on jo maksettu. Jos se ei sinulle kelpaa, terapia loppuu siihen.”

Kohtaamani yllättävä suopeus oli hyvä alku terapialleni. Olin jo ehtinyt puoliksi vaipua kaunaisen auttajan marttyyrimaiseen luuloon, että itse jään tosi paikan tullen kiipeliin. En jäänyt. Minulle tämä taloudellisen tilanteeni huomioon ottaminen tuntui yllättävää kyllä kunnioittavalta, eikä millään lailla alentavalta.

Ei tännekään hakeutuvien maksukyky ratkaise. Autettuina auttajina teemme työtä tarvitsevien kanssa. Olemme kuitenkin huomattavasti hiljentäneet tahtia aikaisempaan verrattuna. Raili pitää ainakin alkuvuoden kurssitaukoa. Yksityisesti otamme vastaan sekä yhdessä että erikseen, kuitenkin niin, että tapaamisia on enintään kaksi saman päivän aikana.

Monenlaista yhteisöllisyyttä

Yhteisö elää omaa elämäänsä. Tänä viikonloppuna vietimme kolmet synttärit ja yhdet läksiäiset. Yksi pitkäaikainen yhteisömme jäsen on löytänyt työpaikan ja asunnon Helsingistä. Tällaista tämä on: haikeita jäähyväisiä ja luottamuksessa annettuja tervetuliaisia. Kummatkin jättävät jälkensä omiin vuosirenkaisiimme. En ole koskaan edes yrittänyt laskea kuinka monta ihmistä on yli kahdenkymmenen vuoden aikana käyttänyt tätä paikkaa elämänsä välipysäkkinä. Jos kaikkien osoitteet olisivat tallella, olisi mielenkiintoista järjestää jonkinlainen jälleentapaaminen.

Nyt on taas pari paikkaa vapaana. Tarvitsetko itse tilapäistä asuinpaikkaa ja yhteisöä tueksesi joksikin aikaa eteenpäin? Yhteisömme on milloin mitäkin. Alkuvuosina meillä oli aika rankkaa porukkaa. Perhettä suojellaksemme aloimme asettaa tiettyjä rajoja. Sen jälkeen tämä on ollut eronneiden välilaskupaikka ja laman runtelemien toipumispaikka. Muutaman vuoden ajan Majatalo näytti taiteilijoiden yhteisöltä. Tällä hetkellä en löydä mitään yhteistä nimittäjää. Yhteisöllisyyden tuntu ei ole koskaan itsestään selvästi taattu. Jokainen tuo siihen rakentavan tai/ja kuluttavan panoksensa.

Alussa mainitsemassani Voimala – ohjelmassa Pirjo Lindfors muistutti yhteisöllisyyden parantavasta vaikutuksesta masennukseen.

Länsimaisessa kulttuurissa on lempeyden ja armollisuuden puute, koskettamisen, yhteisöllisyyden, kiitoksen, arvostamisen ja kunnioituksen vaje. Monessa muussa kulttuurissa näitä tervehdyttäviä ja terveenä pitäviä asioita osoitetaan päivittäin. Siksi kulttuurin ja ympäristön muutos on kokonaan tai osittain parantanut monen masentuneen. Kolmannen maailman ihmisiltä olen oppinu,t että tärkeintä on se päivittäinen kohtaaminen toisen ihmisen kanssa.”

Pirjo on myös kirjoittanut aiheesta artikkelin (Psykoterapia 25/2007), jossa hän kertoo alan tutkimuksista ja kertoo kokemuksistaan eri kulttuureissa:

Tervehtiminen on tärkeä yhteisöllisyysrituaali. Suomessa se saatetaan jättää tekemättä naapurien, työtoverien tai perheenjäsenten kesken, mikä tuntuu usein vastapuolesta pahalta: hänet ikään kuin jätetään yhteisön ulkopuolelle. Afrikassa tervehtimiseen menee monimutkaisine kättelyineen ja suvun voinnin tiedusteluineen viisikin minuuttia… Kuubassa tuntemattomienkin tervehdykseen kuuluu usein jotain huumorintajuista ja hellittelevää. Kuubalaiset puhuvat paljon puhelimessa, mutta verkostot ovat vanhat ja puhelu yhdistyy usein väärin. Luulisi, että siitä hermostuisi, mutta havaitsin, että ystävättäreni China ja entinen anoppini eivät olleet tällaisessa tilanteessa millänsäkään, vaan jäivät langalle kysymään kuulumisia ja juttelemaan tyytyväisenä täysin tuntemattoman kanssa.

Tällaiset muistot jäävät auttamattomasti nostalgisiksi huokauksiksi. Joku haikea kutsumus niistä kuitenkin jää. Itse olen Suomen World Visionin perustajajäsenenä nähnyt maailmaa sen verran, ettei matkustamisen nälkää ole jäänyt. Kuubassa haluaisin kuitenkin vierailla ennen kuin kapitalismi valloittaa sen. Jos joku kustantaa minut siivelleen matkalla Havannaan, lähden heti.

Jos olet kiinnostunut yhteisöllisyydestä, nyt on siihen mahdollisuus. Suomi on täynnä kuntaliitosten jälkeensä jättämiä tyhjentyviä kouluja, vanhainkoteja, kunnantaloja ja seurakuntien leirikeskuksia. Tarvitaan vain pieni ryhmä ihmisiä, jotka ovat valmiita vähän tinkimään perusporvarillisesta kerros- tai rivitalokiusauksesta. Uudenkin rakentamisessa löytyy yhteisöllisiä vaihtoehtoja. Lainaan edelleen Pirjo Lindforsin ajatuksia:

Välttyäksemme hyvinvointiamme ja terveyttämme uhkaavalta katastrofilta ja terveyden- ja sosiaalihuollon kriisiltä yhteisöllisyyttä olisi ruvettava tukemaan voimakkaasti ja monipuolisesti… Liikkeelle voidaan lähteä oravannahka–naapuriapu-periaatteesta kerrostalossa tai tietyllä asuinalueella, rakentamalla yhdistettyjä lasten päivä- ja vanhustenhoitopaikkoja… Kehitysapua olisi syytä kaksisuuntaistaa, jotta varakkaat maat voisivat ottaa köyhiltä oppia yhteisöllisten menetelmien käytöstä terveyden- ja sosiaalihuollossa.

World Visionin hallituksen puheenjohtajana ehdotin vuosia sitten, että toimitusjohtaja yrittäisi käännyttää Toni Halmetta kehitysavun puolustusasianajajaksi. No ei siitä mitään tullut. Nyt pitäisi joku tarpeeksi asiantunteva ja sitkeä tyyppi lähettää samassa asiassa Timo Soiniavakuuttamaan. Turhaan me suojaudumme eniten niiltä, joiden kokemuksista voisimme eniten oppia?

Täälläkin on vuosien aikana suuri joukko hyvin epätodennäköisiä ihmisiä ystävystynyt keskenään. Se on valtava pääoma. Suomalaisella miehellä on kuulemma keskimäärin 0,7 ystävää. Toivottavasti olemme parinkymmenen vuoden aikana muuttaneet tuota tilastoa jonkun promillen tuhannesosan parempaan suuntaan.

Seuraavilla kursseilla on vielä tilaa.

8-10.4. Hyväksyvä läsnäolo. Mindfulness-viikonloppu. Anne Laine

15-17.4. Unten mailla. Psykiatrian erikoislääkäri, uniryhmätyönohjaaja Markku Siivola

21-25.4 Pääsiäisen vietto. Ei mikään kurssi, mutta silti tärkeä juhla.

P.S. Joulun alla kerroin akuutista kassakriisistämme. Silloin selvisimme ystäviemme avulla. Todellisuudessa me tarvitsemme vakituisia tukijoita jonkin verran enemmän. Ihmisiä, jotka voivat kuukausittain lahjoittaa edes muutaman kympin työmme tukemiseen. Pyrimme koko ajan tukevampaan omavaraisuuteen, mutta vieläkään se ei ole onnistunut. Voidaksemme tarjota tuettua asumista ja itsekin selvitä hengissä olemme edelleen riippuvaisia teidän avustanne.

P.P.S. Onko kellään suhteita firmaan joka myy keskitettyjä palohälytysjärjestelmiä ja akkuvarmennettuja valo-opasteita? Paloviranomaiset ovat antaneet meille syksyyn asti aikaa asentaa sellaiset.

P.P.P.S. Viikonloppuapu keittiöön, kevätsiivouksiin, pyykinpesuun jne on tervetullutta. Käytännöllistä kunnostus ja ylläpitotyötä riittää yhteisössä aina. Tänä vuonna sitä tulee olemaan erityisen paljon.

”Depressiivisen visionäärin painajaisia” ajattelin kun satuin kuulemaan Seppo Puttosen ja Nadja Nowakin haastattelemaa Janne Kuusta. Elokuvantekijä ja esikoiskirjailija esitteli kirjaansa Vapaus (Like 2010). Olin sen verran vaikuttunut kuulemistani sitaateista ja Janne Kuusen synkän satiirisesta yhteiskunta-analyysista, että päätin ottaa romaanin lukuohjelmaani.

Kuusi tarttuu markkinaliberalismin vauhtisokeuteen, mainosmaailman röyhkeyteen ja imago-kampanjoinniksi muuttuneeseen politiikkaan maksimoiden niitä maailmanlopun kuilun partaalle.

Mainostoimisto Totuuden toiminnanjohtaja Bergmanilla on selvä visio:

Kun minä voitan jotain, niin joku toinen häviää ja kun hävikki levitetään mahdollisimman monen maksettavaksi, ja mieluiten vielä toiselle puolelle maapalloa, siitä syntyy sellainen illuusio, että kukaan ei olekaan hävinnyt. Niin että olis mahdollista pelkästään voittaa tässä pelissä. Näin syntyy se harha, että sun lounas on ilmainen…

Nää än äs itsenäiset tyypit on meille kaikkein otollisinta karjaa. Just niille saa parhaiten kaupaks mitä vaan roinaa – vaatteita tai vaikka aatteita ja ideologioita. Ne todella kuvittelee olevansa oman elämänsä herroja ja rouvia…

Kilpailutilanne huomioon ottaen liiketoiminta on tänä päivänä verrattavissa sodankäyntiin. Sodassa keskeytymätön hengenvaaran uhka saa ihmiset valppaimmilleen. Koska kuolemanvaara synnyttää ja lietsoo itsekkyyttä, niin kuin isoissa katastrofeissa on nähty, pitää sodan ja kaaoksen ilmapiiriä ruokkia kaikin keinoin. Silloin päästään suorituskyvyn äärirajoille.

Tuollaiset huomiotaloudet ja esitystaloudet on vanhentunutta diibadaabaa, me ollaan jo siirrytty mielikuvatalouteen. Ja seuraavaksi edetään täydelliseen lumetalouteen, kun rahatalous repäisee itsensä lopullisesti irti reaalitaloudesta ja alkaa pyöriä sisäsiittoisesti kokonaan omillaan…

Ihmiskunnan viime metreillä esiin pieraisemat tasa-arvo ja humanismi pitää torjua saatana luonnonvastaisina… Tärkeintä on syöttää sitä mielikuvaa, että kaikista tulee voittajia. Me tiedetään helvetin hyvin, ettei se ole mahdollista, vaan päinvastoin voittajat tarvitsee isoa häviäjien joukkoa.

Tämänkaltaisista visioista alkoi Vapaus-puolueen voittokulku. Natsien lailla se pääsi vähemmistön äänillä enemmistön hallitsijaksi. Vapaus-puolue muuttaa suomen yhden puolueen diktatuuriksi ja jakaa kansan A-, B-,C- ja D- orjiksi. Lopulta tämä antiutopia ajautuu sisällissotaan, joka saa vuoden 1918 sodan näyttämään vain alkuverryttelyltä.

Janne Kuusi työntää Suomi-neidon dantelaiseen helvettiin ja nostaa sen takaisin pelastavan väkivallan avulla. Aluksi pelottavan vakuuttava pahuuden kuvaus muuttui nopeasti puuduttavaksi, suorastaan tylsäksi. Kun kirjallisen ilmaisun luovuutta haetaan näppärillä julmuusennätyksillä, minulta ei ainakaan irtoa lisäpisteitä.

Kirjan keskivaiheen uskonnollinen kääntymys päättyi anteeksiannon mahdottomuuteen ja säälittävän köyhään Jumalakuvaan. Se oli vain yksi kusetus muiden joukossa. Pelastus tulee vanhanaikaisesti vähemmän pahoilta väkivallan käyttäjiltä, joiden kapina murskasi vapaus-puolueen diktatuurin. Se ei kuitenkaan lupaa kuin lyhyttä taukoa väkivallan ikuisessa kiertokulussa. Ainoa vaihtoehto helvetiulle näyttäytyy kahden tai kolmen välisessä vaivaisessa rakkaudessa ja avunannossa? Sekin hävisi kuin saunan vieno tuoksi sodan sankkoihin savuihin. Silti se puhdisti ainakin hetkeksi ne, jotka saunaan menivät.

Janne Kuusi huutaa ”susi tulee” niin kovaa ja niin ylidramaattisilla keinoilla, että hän on vaarassa menettää uskottavuutensa vaikka kokonainen lauma susia tunkisi valtakunnan porteista sisälle. Se on suuri vahinko, sillä hänen apokalyptinen visionsa on olennaisilta osiltaan luultavasti liiankin paikkansa pitävä.

Kannattaako kirja hankkia? No ainakin jos kuulut C tai D luokkaan käytät eurosi paremmin ostamalla kirjan Köyhien Raamattu. Kari Latvus, Sakari Häkkinen ja Hanne Von Weissenberg. Kirjapaja. 2010.

Olen lukenut kirjasta vasta muutaman luvun, mutta pidän kirjoittajien tavasta tarkastella Raamatun ajan ja oman aikamme köyhyyttä rinnakkain, tutkien kriittisesti Raamatun tekstejä aiheesta.

Ompelutalkoot

Lyhyellä varoitusajalla päätimme järjestää ensi viikonlopuksi (4-6.3) ompelutalkoot, joiden aikana tehdään ryhmähuoneen patjojen päällisiä ja majoitushuoneiden uusia ikkunaverhoja. Voit tulla tekemään myös omia käsitöitäsi mukavassa seurassa. Niihinkin saat varmaan muilta apua ja neuvoja.

Ota oma tuttu koneesi mukaan ja tule viettämään rento viikonloppu Ystävyyden Majataloon.