Ystävyyden Majatalo

Majatalossa on taas sijaa toipua

Vakiporukkamme koostuu noin kymmenestä toipujasta, jotka hyvin eri syistä asuvat kanssamme parista kuukaudesta pariin vuoteen. Keväällä meillä on taas vapautumassa muutama huone siihen tarkoitukseen. Sinun tulee olla sen verran hyvässä kunnossa, että et pääse sairaalaan tai avo-osastolle, mutta sen verran jumissa, että tarvitset muiden apua siihen mitä käsittelet, opettelet tai mistä pyrit eroon. Käy lukemassa ”Tule asumaan”-sivumme ja arkeamme kuvaavia sääntöjä ja mieti tekisikö tämä paikka sinulle hyvää joksikin aikaa.
Seuraavassa yhden täältä eteen päin lähtijän kuvaus pysähdyksensä merkityksestä:

Majatalon Mankeli

10.3.2017 oli viimeinen päiväni Majatalon vakioasukkaana. Tuntuu niin oudolta, jopa hullulta, sanoa sitä ääneen, koska tullessani taloon viime marraskuussa asumaan, en olisi unelmissani voinut kuvitella, että olisin nyt tässä pisteessä näin lyhyessä ajassa. Kun ekan kerran olin astunut Majatalon isoon saliin päässäni vallitsi aikamoinen mieltä painava hyvin paksu sumu, jonka läpi näkemisestä oli sillä hetkellä mahdotonta edes unelmoida. Tuntui, että olin astumassa jonkinlaiseen ‘mankeliin’, eikä ollut aavistustakaan minkälaisessa tilassa tai minkälainen ihminen minä olisin sitten toisella puolella sen läpikäyneenä. Myönnän, että minua pelotti ihan hirveästi, mutta kuitenkin tiesin, että siihen puristukseen minun oli antauduttava.

Syy majatalon yhteisöön mukaan tulemiseen oli kipeä tarve toipua odottamattomasta – mutta näköjään tarpeellisesta – tunnemyrskystä. Minun sydämeni oli ehtinyt olla aika pahasti jäässä pitkän ajan avioeroni jälkeen (itse asiassa se taisi jäätyä jo pari vuotta ennen varsinaista eron hetkeä). Ulkopuolelta katsottuna kaikki varmaan näytti aika normaalilta, mitä nyt normaali edes tarkoittaakaan, kun yritin löytää uuden paikkani tästä maailmasta. Tavallaan olin jo saavuttanut näennäisen tasapainotilan, mutta nyt taaksepäin katsellen elin tikittävänä aikapommina, joka kyllä sitten räjähti käsiin uuden erittäin merkittävän ihmissuhteen siivittämänä. Tunnelukkoni siis vihdoin saatiin avattua, mutta sen erittäin voimakkaan reaktion seurauksena jäi myös pahoja palovammoja sekä minulle että minun lähellä oleville ihmiselle, mukaan lukien sytytyslangan sytyttäjälle! Tähän erittäin voimakkaaseen emotionaaliseen vyöryyn en ollut ollenkaan valmis. Onneksi Majatalo ilmestyi kuin ihmekaupalla pelastusrenkaana elämääni.

Aktiivisena urheilijana olen koko elämäni aikana fyysisesti voinut erittäin hyvin. Sen avulla henkinen puoleni on myös aina ollut hyvässä mallissa… tai sanotaan näin, että olen henkisesti jaksanut stressiä paremmin sen voimilla. Kun viime vuoden lopussa jouduin rajusti aaltoilevassa tunnevirrassa lähes henkeni edestä hapesta taistelemaan, niin uskon, että vain hyvä fyysinen kuntoni auttoi minua pysymään lähellä pintaa. Aika ironista on se, että nyt 5 kuukautta myöhemmin uudelleen löytynyt henkinen kuntoni auttaa minua jaksamaan jo pari kuukautta kestänyttä fyysistä sairastelukierrettä. Uskon myös vahvasti, että vasta nyt minulla on myönnetty lupa potea kovan emotionaalisen stressin tuomia fyysisiä oireita, kun olen päässyt riittävästi toipumaan siitä ensisijaisesta henkisestä hyökkäyksestä. Kehon ja mielen yhteistoiminta on kyllä ihmeellinen asia.

Mutta miten olen nyt tähän pisteeseen päässyt – sellaiseen tilaan, josta en todellakaan voinut 5 kuukautta sitten edes kuvitella? Minun on melkein mahdotonta keksiä yhtään tiettyä syytä. Kyllä kaikkien Majatalossa ja omassa päässäni tapahtumien asioiden summa on tehnyt tehtävänsä – paljon hyviä ja rakentavia keskusteluja, muiden minusta välittävä läsnäolo, ja myös oma uskoni siihen, että vaikka kuinka pahalta voi tuntua jollain hetkellä, se aina muuttuu parempaan suuntaan, kunhan vain jaksaa kärsivällisenä astua eteenpäin askel kerrallaan tai toisin sanoen ‘olla syömättä koko elefanttia kerrallaan’. Tämän olin jo niin lukuisia kertoja kokenut pitkän matkan juoksijana ja olen siitä juoksuharrastuksestani tulleesta opista erittäinen kiitollinen.

Mitä minulla olisi nyt suunnitelmana kun lähden eteenpäin Majatalosta? Maaliskuun puolen välin jälkeen lähden Camino Português de Santiago -vaellusreitille, joka on 230 kilometrin pituinen Pyhjän Jaakon pyhiinvaellusmatka Portugalin Portosta määränpäähän Espanjan Santiago de Compostela -nimisen kaupungin katedraaliin. En itse ole uskonnoltani kristitty, mutta lähden taittamaan sen matkan oman ‘itseuskon’ uudelleen löytämiseksi ja vahvistamiseksi. Katsotaan löytyykö vastauksia vai tuleeko vielä lisäkysymyksiä pohdittaviksi. Taitaa tulla sekä että, mutta joka tapauksessa eteenpäin mennään.

Vaikka yleisesti ottaen asiani ovat nyt aika hyvässä mallissa, on silti vielä myönnettävä, että olen edelleen aika herkässä tilassa. Edessäni on tosiaan hyvin tärkeä vaihe, jossa minun pitää pyrkiä kasvattamaan enemmän henkistä ‘pelivaraa’, jotteivät tulevaisuuden elämään kuuluvat vastoinkäymiset pääse minua työntämään liian helposti pinnan alle ja taas hapesta taistelemaan. Toisin sanoen, toipumismatkani on vielä kesken, mutta tiedän että suunta on ainakin oikea – ja olen erittäin kiitollinen siitä, että se silta, jonka ylitin Majatalon pihalta lähtiessäni eteenpäin elämäni uusia polkuja kulkemaan tulee vielä elämässäni säilymään. Se tuntuu erityisen hyvältä ja voimistavalta ajatukselta.

Kiitos koko Majatalon yhteisölle kun sain olla ja elää keskuudessanne.

Ajankohtaisia uutisia kirjoittelee majatalon isäntä, Daniel Nylund.

Uutisiin hän yleensä valitsee jonkun ajankohtaisen, teologisen tai kaunokirjallisen aiheen ja kietoo ne majatalon sen hetkisiin kuulumisiin.

Pysy mukana tulevista tapahtumista ja kursseista tilaamalla:

Ajankohtaista RSS-syöte

Tapahtuma­kalenteriKurssit ja juhlat koko vuodelle


Mestari Eckhart ja Eckhart Tolle
- Arjen hengellisyyttä etsimässä -Tutustu ja tilaa majatalon isännän uutuuskirja!