Ystävyyden Majatalo

Kohtaaminen Ry ryhtyy pian etsimään uutta toiminnanjohtajaa

Rakas ystävä,
Kolme vuotta sitten Majatalon talous ja hallinto olivat kriisissä ja henkilökohtainen elämäni isojen muutosten kourissa. Niin intiimissä ja samalla julkisessa kriisissä oli kuitenkin vaikea turvautua liian uusiin ihmisiin. Niinpä pyysin lapsiani mukaan yhdistyksen hallitukseen, joka puolestaan vuotta myöhemmin valitsi tyttäreni Tiun toiminnanjohtajaksi.

Tiun valinta oli luonnollinen, sillä hän oli jo vuoden ajan toiminut vapaaehtoisena kriisitoimarina. Yhdessä minun sekä muutaman luotetun ystävän kanssa hän otti kasvavissa määrin vastuuta Majatalon pelastusoperaatiosta ja uudelleen järjestäytymisestä. Muutamassa vuodessa vuodot saatiin tukittua, uppoaminen pysäytettyä ja mittavat remontit käynnistettyä. 38 vuotta vanhalle yhdistykselle muovattiin nykyistä toimintaa paremmin vastaavat säännöt ja annettiin sille uusi nimi. Olen kiitollinen ja ylpeä Tiun ja uuden hallituksen työstä. Heidän avullaan yhdistys on työstetty uuteen kuntoon. Kohtaaminen ry on nyt selkeämmin ja systemaattisemmin toimiva toipumisyhteisö, johon voi tulla selvittämään uskomuksiaan, tunnemaailmaansa ja tavoitteitaan; astumaan ulos yksinäisyydestä ja sisälle kuuluvuuteen; toipumaan vammoistaan ja tervehtyä auttamaan.

Tiu paneutui asioihin niin monella tasolla, että hänen lahjakkuutensa on käytännön kokemuksen kautta kehittynyt moniammatilliseksi osaamiseksi. Mitä hän ei ole osannut, hän on opetellut. Samalla hän on ottanut tuntumaa siihen, mitä muutkin täällä pohtivat: ”Mitä minä oikeasti haluan isona tehdä?” Hän on joutunut paksusta rautalangasta vääntämään minulle, ettei missään tapauksessa halua minun työni jatkajaksi, vaikka tulikin minua hädässä auttamaan.

Vaikka monet ovat Tiulta saaneet apua ja voimaantuneet hänen ystävällisestä energisyydestään, hän on liian käytännönläheinen ja yksityinen halutakseen edes yrittää keskittyä pelkästään ihmisiin. Minä taas olen Tiun panoksen ansiosta saanut paremmin kuin koskaan paneutua yhteisön johtamiseen ja ihmisistä huolehtimiseen. Tiu innostuu enemmän hitsauskurssista ja puusepän opeista kuin eksistentiaalisten ja filosofisten haasteiden työstämisestä. Kaikkein eniten hän pitää tilojen mukavuuden, käytännöllisyyden ja estetiikan suunnittelusta. Hänelle on tärkeää, että jokainen nurkka jollakin tavalla henkii sitä, mitä me haluamme yhteisönä olla. Tiu haluaa rakentamalla tuoda näkyviin sitä henkeä, mitä tänne on jo vuosikymmenien ajan juurrutettu.

Koska Tiu haluaa painottaa tekemisensä käytännön projekteihin, hän on ehdottanut, että yhdistykselle valitaan uusi toiminnanjohtaja huolehtimaan Kohtaaminen ry:n toiminnan kehittämisestä ja organisoimisesta. Itse hän haluaa jäädä vielä toistaiseksi vastaamaan kiinteistön ylläpidosta ja remontoinnista.

Tiu jättää toiminnanjohtajan tehtävät huhtikuussa pidettävän yhdistyksen vuosikokouksen yhteydessä. Aloitamme uuden toiminnanjohtajan etsimisen ja julkaisemme työpaikkailmoituksen helmikuun aikana. Jos tiedät jo jonkun sopivan, joka saattaisi olla kiinnostunut paikasta tai jos omaa sydäntäsi kutittaa, kerrothan meille.

Tämä on ollut meille kaikille mielenkiintoinen kokemus uudenlaisesta tavasta toimia perheenä ja kahden sukupolven yhteistyöstä. Koska siirryin samaan aikaan eläkkeelle, kylillä puhuttiin jo sukupolven vaihdoksestakin. Ehkä itsekin kuvittelimme jotain sinne päin. Minun eläkkeelle siirtymiseni tarkoitti kuitenkin lähinnä kahta asiaa. Sain oman pienen palkkani siirrettyä Tiulle ja sain mahdollisuuden keskittyä enemmän siihen, mitä itse mieluiten teen: ihmisten auttaminen ja Teoblogin kirjoittaminen. Ei siis mitään uutta, vaan vanhan selkeyttämistä ja rajaamista.

Ei lasten mukaan tulokaan ollut kokonaan uutta. Ainahan he ovat osallistuneet talkoisiin ja yhteisöelämään. He ovat nauttineet yhteisöelämän luontaiseduista ja maksaneet hintaa kunkin yhteisön luonnevioista. Olen kiitollinen ja ylpeä Tiun ja veljiensä työstä, jonka avulla olemme selvinneet viime vuosien muutoshaasteista ja saattaneet yhdistyksen perusrakenteet kuntoon. Olemme kaikki yksimielisiä siitä, että nyt on sopiva hetki kutsua uusia ihmisiä olemaan osa yhdistystä ja jakamaan vastuuta kanssamme.

Minä katselen ihailulla ja kunnioituksella Tiun ja Jonaksen nomaadista taivalta. He ovat olleet sitoutuneita tähän leiripaikkaan neljän vuoden ajan, mutta yhtä sitoutuneita he ovat myös matkaansa, jonka päätepysäkki on vielä muutaman unelman takana. Heillä on ollut ja tulee olemaan vielä monta kotipaikkaa, mutta Ystävyyden Majatalo tulee aina olemaan heidän “KotiKoti”nsa, se johon palataan ja josta jatketaan entistä juurtuneempana siihen, mikä elämässä on hyvää.

Minä pysyn talon isäntänä ja yhteisön johtajana, huolehtien täällä asuvien ihmisten hyvinvoinnista yhdessä Soilen kanssa. Toivotan seuraavan toimarin tervetulleeksi kehittämään tätä työtä kanssamme. Odotan innolla mitä uutta voimme ideoida, kokeilla, oppia ja tunaroida yhdessä seuraavan toimarin kanssa.

Kohtaamisiin,
Daniel

“Muistan sen tunteen kun kymmenet ihmiset lupasivat taloudellisella tuellaan maksaa minulle pientä alkupalkkaa, johon yhdistyksellä ei silloin vielä ollut varaa. On ollut suuri siunaus toteuttaa luovuuttani tavalla, joka auttaa ihmisiä ja tehdä sitä ystävien antamilla lahjoilla. Kiiiitos kaikki rakkaat! En tiedä mitään sen parempaa kuin hyvyyden kierrättäminen ystävien monenlaisella tuella. Toivon että seuraajani ymmärtäisi tämän kaikkein olennaisimmaksi tehtäväkseen täällä.

Jään todella mielelläni tänne jakamaan tietoa ja kokemusta tulevalle toiminnanjohtajalle. (Voin antaa muutaman vinkin siitäkin, miten faijan kanssa parhaiten pärjäät ;) Parhaimmillaan tämä on ollut jatkuvasti uutta oppiva yhteisö ja odotan avoimin ja levollisin mielin mitä tulevat vuodet tuovat sekä Majatalon että omaan elämään.
Tulevaa kohti,
<3 Tiu”

Muutos on vaikea alussa, sotkuinen puolessa välissä ja uskomattoman kaunis lopussa. -Robin Sharma

Ajankohtaisia uutisia kirjoittelee majatalon isäntä, Daniel Nylund.

Uutisiin hän yleensä valitsee jonkun ajankohtaisen, teologisen tai kaunokirjallisen aiheen ja kietoo ne majatalon sen hetkisiin kuulumisiin.

Pysy mukana tulevista tapahtumista ja kursseista tilaamalla:

Ajankohtaista RSS-syöte

Tapahtuma­kalenteriKurssit ja juhlat koko vuodelle


Mestari Eckhart ja Eckhart Tolle
- Arjen hengellisyyttä etsimässä -Tutustu ja tilaa majatalon isännän uutuuskirja!